Sivut

30.3.2012

Mitä rakkaus on?

Oletteko koskaan miettineet mitä rakkaus oikeasti on, voiko sen määrittää useaan osaan? Sisarrakkaus, Ystävänrakkaus vai kumppaninrakkaus?
Minun mielestäni näitä ei voi eritellä. Mielestäni kaikki rakkaus on samanlaista, kohdistui se sitten siskoon, veljeen, vanhempiin, ystävään tai elämänkumppaniin. Rakastat kaikkia samasta sydämestä, toista saatat rakastaa syvemmin kuin toista, mutta se on silti samanlaista, et kuitenkaan voisi kuvitella eläväsi ilman heitä joita rakastat.

Entä voiko rakastaa kahta kumppaniehdokasta samaanaikaan, kyllä. Kun rakastat kumppaniasi, huomaat kaipaavasi siihen jotain muutakin, minkä saatat löytää toisesta henkilöstä. En suinkaan kannusta etsimään puuttuvia osia muualta, koska se saattaa johtaa ihastumiseen ja sitä kautta rakastumiseen ja pettämiseen. Kun löytää itselleen kummanin, jonka kanssa on hyvä elää, ei kannata kurkkia olisiko aidan toisella puolella vihreämpää ruohoa. Jos kuitenkin teet niin ja rakastut uuteen tuttavuuteen, mieti ennen kuin teet mitään. Sillä hän ei välttämättä ole sitä mitä antaa ymmärtää. Hän voi olla hetken aikaa jotain aivan uskomatonta, mutta totuus tulee aina julki ennemmin tai myöhemmin. Roolia on vaikea pitää yllä pitkän aikaa.

Mutta se rakkaus, mitä se on? Mistä tietää olevansa rakastunut? Milloin rakkaus on mahdotonta?
Minusta rakkauden tunnistaa siitä, kun et voi olla ajattelematta henkilöä, jota rakastat. Voisitko kuvitella eläväsi täyttä elämää ilman äitiäsi, epäilen. Kun olet valmis kuolemaan jonkun takia, tiedät olevasi rakastunut.
Rakkaus on mielestäni mahdotonta, kun et uskalla antaa itsesi rakastaa tätä henkilöä, mutta silti rakastat. Et tiedä pystytkö rakastamaan häntä vielä huomenna. Entä, jos rakastut kumppaniehdokkaaseen, joka on palavasti rakastunut toiseen ja tiedät, että hän ei hylkää kumppaniaan mistään hinnasta.

Mutta mitä on rakkaus? Rakkaus on intohimoa, kiihkoa ja kyyneliä. Rakkaus on niin monta asiaa, että en edes jaksa niitä luetella.

Toivoisin olevani
villasukat,
jos jalkojasi palelee,
nenäliina,
jos sinua itkettää,
virkistävä juoma,
jos olet väsynyt
ja sinua janottaa,
enkeli, joka sinua auttaa,
jos apua tarvitset.
Toivoisin olevani ystävä,
joka sinua ilahduttaa

28.3.2012

Tylsät päiväni.

No on taas tullut aika kirjoittaa jotakin, mutta on ollut kyllä niin tylsää ja tekemisen puute pahempi kuin suuri. Olen pessyt pyykkiä ja siivoillut, odotan edelleen inspiraatiota, että mitä seuraavaksi tekisin kodille, mutta ei mitään, ideoita?

2007
Mietin tuossa, että mitä tein sinä kesänä, kun en jaksanut aina liikkua jokapaikkaan, tai olla humalassa. Minähän piirtelin tuolloin manga-aiheisia kuvia, joten päätin nyt koittaa osaisinko vielä piirtää edes jotain. Mangaa en halunnut piirtää, koska se ei enää kiehdo minua samalla tavalla. Päätin kuitenkin, että kun kerran aion piirtää, niin piirretän kunnolla, piirsin 2 kuvaa naisesta alusvaatteilla, ja ne onnistuivat mielestäni melko hyvin, näinkin pitkän tauon jälkeen.

2007

2007

2012
2012



























Lyhyt on elämä,
lyhyt on kuolema,
pitkä on Tuonelan virta.
Kukat kukkii,
päivät päättyy,
rakkaus ikuisesti kestää.

20.3.2012

Kuvailuja

Tuli tuossa meikkauksen ohessa sitten kuvailumieli päälle ja otin itsestäni muutamia kuvia, jotka haluaisin jakaa. Kun olin alkamassa kuvaamaan, niin kotiin hyökättiin kuin salamana. Juuri väärään aikaan, joten kuvaus hieman venyi ja päätyi iltaan ja makuuhuoneen rauhaan.

Valkoiset farkkuni ja ihastuttavat kengät
Vihdoin sain ostettua mekon Satulta pois, jota hän ei koskaan käyttänyt

Tämä mekko on aivan liian ihana.
Like What Ever







Sain paidan joululahjaksi Aleksilta
Niin pikkusen näkönen tyttö





















Mitä ikinä tahdot 

 minun olevan 

minä olen.

Minä olen silmiäsi  

häikäisevä aurinko,  

olen pehmeän 
utuinen kuu.

Olen kaste niityllä 

ja usva sen yllä. 

Olen koski ja putous, 
vedenvirta. 
Olen tämä hetki 
ja huominen.

Kaikkialla, 

minne katsot,kosket, 

olen minä. 



Natural to Beaty

Ajattelin nyt pistää tänne oman tyylini kaunistautua, kuvien ottoa tai illanviettoa varten. Arkisin meikkaan vähemmän.

Aloitan siis aina suihkulla ja hiusten kuivaamisella. Ennen kuivaamista laitan hiuksiini lämpösuojaa, hoitosuihketta ja tyvikohottajaa. Kuivaamisen jälkeen laitan vielä muotovaahtoa tyveen, jotta saisin tuuheamman ja pitävän kampauksen, föönaan muotovaahdon kuivaksi. ja nostan hiukset ylös meikkausta varten.



Kosteusvoiteen levitän kasvoilleni ennen hiusten kuivausta, jotta se ehtisi imeytymään tarpeeksi ennen pohjameikin tekoa. Aloitan pohjameikin laiton peitepuikolla (Rimmel London, New Stay Matte), jota levitän silmien alapuolelle ja nenänpieliin. Tasoitan puikon jäljet meikkisienellä taputtaen, jonka jälkeen levitän meikkivoiteen (Yves Rocher, Couleurs nature) koko kasvoille meikkisienellä pyörivin liikkein. Annan meikkivoiteen kuivua hetken ennen kuin lisään valokynää (Maybelline NewYork, Dream LUMItouch) silmien sisänurkkaan, nenän päälle ja poskipäihin. Tämän taputtelen sormin. Puuterin (Maybelline NewYork, DreamMat Powder) levitän isohkolla siveltimellä kaikkialle kasvoihin ja edelleen pyörivin liikkein. Sekä tietysti huulirasvan laitan pohjameikin aikana vaikuttamaan, jotta ne olisivat pehmeät huulipunaa laittaessa. Se voi olla mikä tahansa mutta yleensä laitan Blistexin Protect+Plus-huulirasvaa joka säilyy meikkipussissani.

Pohjameikin jälkeen meikkaan silmät. Ensimmäisenä rajaan silmät nestemäisellä eyelinerilla (Rimmel London, Exaggerate), sivelen väriä ylä- ja alaluomelle ripsen tyveen, helpottaakseni ja selventääkseni rajausta, käytän kosteutettua pumpulipuikkoa. Seuraavaksi laitan valkoista voidemaista luomiväriä (MaxFactor, SmokyEyeEffect) koko liikkuvalle luomelle, joka helpottaa muiden sävyjen levittämistä ja kiinnijäämistä, myös häivyttäminen helppttuu. Levitän tavallista tummanharmaata luomiväriä koko luomelle, hieman yli luomivaon ja silmänurkan, ulkonurkkaan lisään vielä mustaa luomiväriä jonka häivytän suurehkolla pehmeällä siveltimellä. Saman teen himmeämmin alaluomelle. Ripsiäni en taivuta ikinä, pelkään sitä vehjettä ihan uskomattoman paljon, mutta lisään vielä ripsivärin (Maybelline NewYork, the Colossal Volum' Express) ja kampaan mahdolliset paakut pois ripsiharjalla tai -kammalla. Kulmakynän lisään viimeisenä silmämeikkiin.


Kun silmämeikki on valmis putsaan puuterisiveltimellä mahdolliset varisseet luomiväri ja ripsivärit pois. Poskipunaa en käytä, koska en ole jaksanut opetella sen käyttöä, sen sijaan käytän aina aurinkopuuteria (Rimme lLondon, Natural Bronzer ), jota levitän poskipäihin, sekä "viivan" keskelle kasvoja, otsasta leukaan. Viimeiseksi jäävät huulet, joihin laitan vain kiiltävää huulipunaa (Maybelline NewYork, ColorSensational).













Kun meikki on valmis, onkin aika jatkaa hiuksista, jotka on siis jo kuivattu ja odottavat ns. viimeistelyä.
Nyt siis laitan hiukset pidennysten kanssa. Muutenkin laitan hiukset yleensä samalla tavalla, jätän vain pidennykset pois.
Eli siis harjaan hiukset selväksi ja nostan osan hiuksista ylös, niin jää takatukka vapaaksi. Kreppaan hiuksista aina tyven, mikä kohottaa hiusta jo itsessään, mutta tupeeraan krepatun osuuden, mihin suihkutan tuuheuttamaa muotoilusuihketta ja lisään takaosaan kaksi osiota 3klipsin pidennyksiä. Lasken taas osan hiuksista ja teen saman kuin edellä. Vasemmalle puolelle lisää yhden 4klipsin pidennyksen ja oikealle sekä taakse tulee 2klipsin pidennykset. Jäljelle jää enään yhden klipsin pidennykset jotka laitan kumpaankin sivulle. Kreppaus ja tupeeraus jatkuu pitkälle melkein jakaukseen asti. Tupeeraan vielä vähän jakauksen luota, ja kampaus on viimeistelyä vaille valmis. Enään etsin jakauksen ja harjaan varovasti hiukset päältä tasaiseksi ja lisään vielä hiuslakkaa tai muotoilusuihketta, mikä vastaa hiuslakkaa. Viimeisenä ja tärkeimpänä suihkutan hiuksiin vielä hajuvettä.



19.3.2012

Julia Helena


 Tässä nyt kun on tullu sairasteltua, niin ajattelin kertoa teille tyttärestäni. Hän syntyi 29.7.2009 pituutta neidillä oli 49cm ja painoa 3410g. Synnytys meni meillä erittäin hyvin ja kesti 3h 10min, otin itselleni epiduraalipuudutuksen.


n.1 vrk














Juliaa kävi sairaalassa monet ystävät ja sukulaiset katsomassa. kummitätikin lähti naantalista työpäivän jälkeen ajamaan, vain siksi että näkisi tytön, hän ajoi vielä samana iltana takaisin Naantaliin.

Nea, kummitäti

Joni-eno
Myös siskoni, hän oli pappamme luona Jämsässä ja halusi päästä heti pimua katsomaan. Laura on alusta asti rakastanut Juliaa kuin omaa siskoa. Ja julia on selvästi kaikkien silmissä Lauran suurin fani. Laura tulee usein luokseni katsomaan Juliaa ja leikkimään hänen kanssa. Joitakin kertoja hän on käynyt ulkoilemassa Julian kanssa, niin olen itse saanut siivottua tms.
Myös veljeni pitää Juliasta kovasti, mutta Julia hieman vierastaa Jonia. Joni kun ei käy yhtä usein, kuin monet muut.

Laura-täti



Kun pääsimme kotiin sairaalasta, arkemme alkoi loistavasti ja ystävät kävivät kylässä.
Äiti
Puolen vuoden ikäisenä Julialla alkoi useat toistuvat korvatulehdukset, korvatulehduksia jatkui aina 1,5 vuoden ikään asti, kun lääkärit putkittivat Julian korvat.





Julian isän kanssa erosimme alkuvuodesta 2011 ja Julia jäi isälleen asumaan, minun "tulottomuuteni" takia, eikä minulla ollut autoa. Ja tämä järjestely on mennyt hyvin näin. Julia on minulla joka keskiviikko sekä jokatoisen viikonlopun. Ja saan tavata Juliaa useamminkin jos haluan. Uudenvuoden aikaan vaihdamme viikonloput parillisista parittomiin.






Oman lapsen,
pienen linnun,
kannoin alla sydämen.
Nyt on onni täydellinen,
syliini saan ottaa sen.
Tunnen käden, pienen, hennon,
tunnen posken pehmeän.
Voisko olla kauniimpaa
kuin alku uuden elämän. 

18.3.2012

Music

Haluasin kertoa minulle tärkeistä ja muistoja tuovista artisteista ja kappaleista, ja kertoa mitä ne minulle merkitsevät.


Olen aina pitänyt Jukka Pojan kappaleista, joista eniten minua koskettaa "Silkkii"-kappale, joka on julkaistu 23.5.2011. Muita mieluisia kappaleita ovat mm. "Kylmästä Lämpimään", "Mielihyvää" sekä "Älä tyri nyt".
Viime kesänä kuunneltiin Silkkii-kappaletta ja se kappale saa minut aina kyynelehtimään ilosta, mieleeni tulee itselleni hyvin tärkeä ihminen, juhannuksena hän makoili sylissäni ja lauloi pienessä humalassa sitä kaikille paikalla olleille. Hän on saanut minuun hyvän vaikutuksen pelkästään omalla olemuksellaan ja on minulle jotain mitä en itsekkään käsitä.




Seuraavana mieleeni tulee The 69 Eyes-nimisen yhtyeen "Jimmy" mieleen, tämä on julkaistu vuonna 2004. Kappale saa miut ajattelemaan aikaa ennen Poria, silloin tapahtui yhtä sun toista, niin hyviä kuin huonoja hetkiä. Kappale saa toisinaan minut miettimään, mitä jos en koskaan olisi muuttanutkaan Poriin? Olisinko onnellisempi vai vajonnut täydelliseen epätoivoon? 



 Elämäni riemukkaasta ajasta muistuttaa Frederik kappaleellaan "Volga" ja "Dirlandaa". Julkaisuajoista ei ole mitään muistikuvaa. Mutta näitä kappaleita kuuntelimme ammattikoulun alkupuolella rakennustyömaalla, ja lauloimme aina mukana. Nauru oli meille kaikki kaikessa, homma luisti ja oli mukavaa. Parhaan ystäväni kanssa kuuntelemme kappaleita ja muistelemme tuota aikaa, kun kaikki oli vielä huoletonta ja elämä helppoa.


Tässä samalla tuli mieleeni viime kevät, kun Satun kanssa olimme kuin paita ja peppu, olimme yhdessä päivittäin ja pidimme hauskaa useina viikonloppuina Petri Nygårdin tahtiin. Hänen kappaleensa saa meidän menojalan aina vipattamaan.


Tässä kaikki tällä erää, kun kuulette mitä kappaletta kuuntelette, osaatte arvata jo mitä mielessäni on.




"Sun vieressä on lämmin, ku ulkona on kylmä
Kun sua hellin, oon aina taivaas
Tiedän mitä etsin, kun sut löysin
En osaa olla yksin, kun sain sut" 

15.3.2012

Pohdintoja

Olen tässä aamulla seikkaillut netissä ja eksynynyt näille laihdutussivuille, aina normaalista laihduttamisesta anoreksiasta haaveileville. Näitä sivuja kun luki, olin samalla onnellinen laihduttajien puolesta, mutta miksi laihat ihmiset laihduttavat itsensä luurangoiksi? Heillä on vääristynyt kuva vartalon kauneudesta, luulisin.

Haaveileeko joku tosissaan tuollaisesta vartalosta? Ymmärrän kyllä että meitä on moneen junaan ja kaikilla on erilainen näkemys kauneudesta. Tiedän myös mitä on olla syömishäiriöinen, mutta miksi ihminen haluaa tavoitella tuollaista, kun luut paistavat ihan jokapaikasta. Eikö kukaan auta näitä ihmisiä korjaamaan näkemystä kauneudesta? Kaikki me ihannoimme jonkun toisen vartalosta ja haluaisimme näyttää milloin miltäkin. Olemme erilaisia ja se on ymmärrettävä, toinen pitää pulleasta muodosta ja toinen laihuudesta.

Kaikille meistä tulee joskus tarve päästä hieman laihemmaksi, myös minulle, laihdun kilon ja olen tyytyväinen. Ja totta on myös, että itse näemme ne kaikki makkarat, löysät kohdat vartalostamme muita paremmin, mutta sen kanssa olisi minusta tärkeää oppia elämään. Haluja on moneen, haluamme isommat tissit, pienemmän pepun ja lihaksia näkyviin. Jotkut onnistuvat tavotteissaan muita paremmin ja onnistuvat pitämään niistä kiinni.

Silloin kun itse odotin Juliaa, minulla oli koko raskauden ajan todella lihava olo, en nauttinut raskaudesta lainkaan. Mutta iloitsin suuresti kun pääsin siitä mahasta ja ennenkaikkea närästyksestä eroon. Painokin alkoi heti putoomaan mutta putosi kuitenkin hieman liikaa, en ollut tyytyväinen sihen enäänäytin jopa hieman sairaalta ja tein lähes kaikkeni saadakseni painon nousemaan, kunnes nousi oikeen ryminällä, vähän liikaa joten päätin hieman pudottaa ja nyt olen pysytellyt samassa painossa jo pidemmän aikaa ja olen erittäin tyytyväinen.

Onko teillä ollut painonne suhteen ongelmia? Miten olette niistä selvinneet? Oletteko kuureillanne retkahtaneet makeanhimoon tai roskaruokaan? Itse olen useita kertoja, enkä ole sihen kuollut. Ei yksi suklaapatukka ketään tapa. Niin kauan kun on itseensä tyytyväinen, saa syödä ja liikkua niin paljon kuin haluaa. Mutta älkää ajako itseänne syömishäiriön maailmaan. Olkaa ja hyväksykää itsenne ja toisenne sellaisina kuin olette. Älkää haukkuko sitä itsenne mielestä liian lihavaa tai liian laihaa sen takia, että itse ette kykene samaan. He saattavat rakastaa itseään sellaisina kuin ovat, mutta auttakaa niitä, jotka kamppailevat anoreksian kanssa.



“Jos haluat kauniit huulet,
puhu kauniita sanoja ja
ystävällisiä lauseita.
Jos kauniit silmät,
etsi hyvää ihmisissä.
Jos hoikan vartalon,
jaa ruokasi
nälkäisten kanssa.
Jos kauniit hiukset,
anna lapsen koskettaa
niitä kerran päivässä.
Jos tasapainoa ja itsevarmuutta,
kulje tiedon ja kokemusten kanssa,
etkä koskaan kulje yksin.”


14.3.2012

Pitkä ja punainen

Jos nyt hieman jaksaisin edes pureutua blogini pariin ja kertoa kuulumisistani.
Eli siis olen nyt sitten työtön joten ostelut saavat nyt hetkeksi jäädä, mutta olen saanut kaikki tarvarani purettua myös autostani, jota en millään meinannut jaksaa tyhjentää. Ja nyt työttömänä minulla on enemmän aikaa pureutua blogiin ja haaveisiini tulevasta.

Olen taas onnistunut päivittämään hiuksiani, otin pidennykseni käyttöön jälleen, mutta luulen että käyttö ei tule olemaan yhtä aktiivista kuin mitä se oli vuosi sitte. Värjäsin siis pidennykseni punaisiksi ja sain kuvaakin otettua niistä, omaa tukkaa pitäisi vielä värjätä, jotta ei jäisi niin näkyvaa rajaa.
Väri jota pidennyksissä käytin oli ostos kirpputorilta, hinta taisi olla 2,95€ ja olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen, ja hiuksistakin tuli hyvinvoivannäköiset.
Olen tässä myös keskittynyt meikkaamiseen enemmän ja kokeillut uusia juttuja minulle, kulmani kävin nypityttämässä vihdoin ja opettelin käyttämään kulmakynää. Olen kovasti innostunut silmien erilaisista meikkaustavoista, pääsääntöisesti olen vielä mustien ja harmaiden värien ystävä, mutta eiköhän se tästä.
Alla olevista kuvista näkyy viimein nuo eteisen matot, jotka näkyvät olevan vinossakin jälleen. Oikeanpeoleisessa kuvassa oleva paita on löytö facebookissa olevan ryhmän kautta, ja on sitten aivan ihana paita, kevyt ja jättää jopa selän paljaaksi, selllaisesta olen aina haaveillu.




5.3.2012

Herranjumala..

Olen täysin unohtanut kirjoittamisen, on tässä tapahtunut yhtä sun toista ja sain juuri muuttoni valmiiksi, nyt kun olen saanut koko omaisuuteni tähän pieneen asuntoon, niin on taas aikaa kirjoitella tänne ja päivitellä asuntoakin. Ja hommasin tänne vihdoin sen kauan odotetun ruokapöydän, jonka sain äidiltä, tuolit pitäisi vielä hakea. Päivityskuvia tulee mahdollisimman pian.

Olen niin sekavassa mielentilaasa itseni ja suhteideni kanssa. En itse oikein osaa sanoa mitä pitäisi tehdä, mutta hiljaa hyvä tulee. Tein taas hiuksiini muutoksia tämän aikana, lisäsin punaista hiuksiini, kunnes niistä tulikin pienien vaikeuksien kautta täysin punaiset.

Tälläisen siitä sitten sain.
Mutta kirjoittelen mahdollisimman pian taas enemmän, tästä tuli nyt pikapäivitys.