Sivut

1.3.2013

Treenivinkkejä.


Kontakti

Koiran tulee ottaa kontaktia ohjaajansa saadaksen palkan. Sen ei ole väliä mitä koira osaa mikäli koira ei ota minkäännäköistä kontaktia ohjaajaan.
Kontaktiharjoitukset aloitetaan pennulle heti sen saavuttua. Kontaktiharjoitukset, ovat helppoja ja niihin ei tarvita eikä suositella otettavan mitään käskysanaa käyttöön. Kun ei ole käskysanaa, oppii koira, että namin saa kun on tehty liike ja katsotaan silmiin tulee palkka.
Helpoin tapa on ottaa namit molempiin käsiin ja koiran koosta riippuen joko itse istuu tai seisoo ja aina, kun koira katsoo silmiin kehutaan ja annetaan palkka. Kontaktitreeniä olisi mielestäni hyvä ottaa, vaihtelevasti koko koiran elinaikana, jotta se taito ei katoa misään vaiheessa.

Paikallaan istuminen

Kun koiralla on kontakti kunnossa, harjoitellaa istumista. Aluksi ihan vain että istahtaa, josta sitten lähdetään aikaa pidentämään.
Itse olen opettanut koiralleni ensin tekniikan, jonka jälkeen olen ottanut käskysanan ”istu” mukaan tekemiseen. Eli otetaan nami käteen, ja viedään se koiran kuonon eteen ja nostetaan kättä ylemmäs ja työnnetään koiraa kohti, koira siis pakotetaan laskemaan takapää alas ja kun koira istuu kehutaan ja annetaan palkka. Kun tämä sujuu jo todella helposti, eli koira on ymmärtänyt asian ytimen, lisätään käskysana joka tulisi sanoa juuri sillä hetkellä kun takapää on osumassa maahan. Tätä toistetaan jokunen kerta. Kun istahtaa käskystä, pyritään saamaan ohjaajan käsi pois avusta, jotta koira istuisi vain sillä kun sanotaan käskysana.
Paikalla istumista voi opettaa monella tavalla, mutta itse olen käyttänyt seuraavalla tekniikalla:
Kun koira istuu, aloin heiluttamaan jalkojani ja käsiäni ja palkkasin aina, kun koira istui pakallaan. Lisätään haastetta ja koitetaan ottaa pieni askel taaksepäin ja heti palkkaamaan. Matkaa lisätään pikkuhiljaa, kuin myös paikallaistumisen aikaa.

Asennosta sen verran, että koiran tulisi istua suorassa ja olisi toivottavaa että pyritään olemaan palkkaamatta koiraa kun istuu lonkallaan.

Paikalla makaaminen

Paikalla makuu on yksi tottelevaisuuskokeen liikkeistä, mikä meina kyseistä lajia harrastaa tulisi tähän panostaa reilusti.
Paikalla makuun opettaminen tapahtuu samalla tyylillä kuin istuminen. Eli otetaan nami käteen ja lasketaan käsi maahan ja työnnetään kättä hieman koiran etujalkojen väliin. Tällä tavoin koira menee maahan vaikkakin siinä voi vierähtää tovi, että ymmärtää mitä pitäisi tehdä. Mikäli ei tällä tavalla mene vaikka kuinka yrittäisi. Ota nami oikeaa käteen ja istuudu alas haara-asentoon ja nosta oikea jalka koukkuun näin voit oikealla kädellä houkutella koiran ”sukeltamaan” jolloin koiran on pakko josain vaiheessa laskea takapää.
Myös tässä suosittelisin seuraamaan koiran lonkkia, että makaisi suorassa eikä lonkallaan.

Liikkeestä seisominen, istuminen ja makaaminen

Kun koira osaa mennä istumaan ja makaamaan on aika tehdä nämä liikkeet liikkuessa. Vielä saa siis käyttää kättä apuna, mikäli sitä ei vielä ole saanut kitkettyä pois.
Eli ohjaaja peruuttaa ja koira tulee perässä, kun halutaan koiran istuvan, sanotaan käsky ja samaan aikaan mikäli tarvetta niin näytetään käsimerkki ja ohjaaja pyrkii ottamaan askeleen tai kaksi taaksepäin ja menee palkkaamaan koiran.
Liikkeestä sesominen, eli kun seisomista ei ole erikseen vielä harjoiteltu, otetaan nami käteen ja imutetaan koiraa liikkeelle. Seuraavaksi työnnetään kädellä koiraa kohti, jotta pysähtyy ja olisi toivottavaa, että kaikki neljä jalkaa olisi samaan aikaan maassa, palkataan heti kun pysähtyy ja aikaa pidennetään hiljalleen. Tässä on syytä huomioida oman käden paikka koiran edessä, mikäli käsi on liian on ylhäällä koira luultavasti istuu mikäli liian alhaalla menee koira makaamaan, joten on löydettävä kultainen keskitie.

"istu"

"maahan"

"seis"
Kirjoittelin tämmöisen tässä aikani kuluksi. Toivottavasti tästä voisi olla jollekin lukijalle jotain apua. Olen opinut nämä asiat itse sekä lukemalla kirjoja, internettiä sekä ohjaajaltamme pentukurssilla.

28.2.2013

Päivän kulku 27.2.

Eli ajattelin nyt laittaa eilisen päivän kulun tähän. Eli mitä teimme/tein.

Aamu alkoi n. klo 6. Ensimmäisenä haen pannusta kahvia joka on jo tippunut (rakastakin rakkaampi ajastutoiminto), jonka jälkeen menemme Lucan kanssa ulos ja Luca teki asiansa ja menimme takaisin sisälle. Annoin Lucalle ruoan (n.100g sian jauhelihaa). Join kahvini loppuun ja menin ja lukitsin itseni vessaan meikkaamaan ja laittamaan itseni muutenkin ihmisen näköiseksi.
Lähdin ajamaan kouluun 7.00 ja vaihdoin haalarit päälle ja Mäkilään sitten kahvia hakemaan ja siitä suorinta tietä Suskin kanssa Reposaareen. Reposaaressa meillä on koulun puolesta työmaa, jossa minun ja Suskin oli tarkoitus tapetoida yläkerta. Eilen saimme kaksi maakuuhuoneista kuntoon ja aloitin hieman porraskäytävää.
Koululla taisimme olla takaisin 12 aikoihin ja käymme päivittäin niihin aikoihin kahvilla Mäkilässä, jonka jälkeen lähden kotia kohti. Eilen kuitenkin poikkesin Tassuväen tavaratalossa Karoa moikkaamassa, sielä taisin olla tunnin verran ja ajelin kotiin.
Nappasin Lucan mukaan ja lähdimme lenkille, Kiertelimme ympäri Vanhaakoivistoa ja Sampolaa. Jäimme lähimetsään ihmettelemään noin tunniksi, jossa Luca sai juosta vapaana ja käpyttelimme reippaasti kotiin. Aikaa meillä meni kokonaisuudessaan vajaa 2h.
Julia tuli hieman neljän jälkeen ja olimme kotosalla rauhassa ja leikimme Lucan ja Julian kanssa pallolla. Julia on ihan innoissaan kun saa leikkiä Lucan kanssa. Hieman tarvitsee kuitenkin välillä ohjausta, jotta leikkiminen olisi molemmista mukavaa.
Lähdimme viemään Juliaa kotiin 19 aikoihin kävin hakemassa postitilaukseni lähi-Siwasta kun verhoni olivat saapuneet. Julia kun oltiin saatu kotiin, ajoimme suoraan Jarin vanhemmille ja jäimme siihen vielä kahvia hörppimään. Jätin verhot sinne jotta joku lyhentäisi ne sopivan mittaisiksi.
Kotiin päästyämme kävin Lucan kanssa vielä haistelulenkillä, eli kävelimme melko hitaalla tahdilla n. 30min.
Illalla Luca sai vielä iltapalaksi hirveä. Leikittiin ja treenailtiin vielä hetken aikaa ennen nukkumaanmenoa. Nukkumaan menimme noin kello 22.

Näin meillä menee siis lähes jokainen päivä. Tiistaisin ja perjantaisin otetaan lenkkien suhteen rauhallisesti, koska jos teemme suuremmankin lenkin kuin 30min menee treenit todella huonosti kun koira on niin väsynyt. Tänään olisi tarkoitus vielä lähteä koirapuistoilemaan pitkästä aikaa. Saanee nähdä  mitä sielä tänään tapahtuu. Ja illalla vielä jos saisi tuon herrankin mukaan pikkulenkille.


P.S. Lisäsin pienen kyselyn vasempaan reunaan ja odottelen vastuksia. Kysely päättyy 7.3. Jonka jälkeen kirjoittelen aiheista. Saa laittaa myös suoria kysymyksiä joihin vastailen aina kirjoitusten yhteydessä.

26.2.2013

Pikkupikku kysely teiltä

Eli nyt teillä hyvät lukijat on aika kertoa minulle, että mistä aiheesta kirjoitan ja kuinka laajasti? Millaista sisältöä haluatte blogiin.
Saa heitelä myös satunnaisia kysymyksiä, joihin vastaan muiden kirjoitusten ohella.

Jään odottamaan.

21.2.2013

Muokkausta

Miltä nyt näyttää? Muutin toiveesta ja niin päätin tehdä koko hässäkälle sitten täyremontin. Vielä pitäisi jotain kehittäää tuonne taustalle mutta se saa odottaa.

Kuvapläjäys.

Täällä on mennyt todella hyvin, Luca osaa jo vaikka mitä ja on oikea unelmapoika. Hihnassakin mennään kuin vanha tekijä.
"anna karkki"

"No mihi sä sen ny heitit?"





"No mikä siä ny menee?"

"Minun frisbee!"

"Älä ny men mihkää!"

"Tikku!"




7.2.2013

Asioita..

Tänään käytiin taas vähän Capon kanssa pellolla painimassa. Tunnin verran pojat jaksoivat painia, ja olikin jatkuvaa. Voi sitä menoa mikä noilla on kun ne näkevät. Pitäisi varmaan joskus kokeilla jotain yhteislenkkiä, jotta jaksaisivat odottaa että saavat luvan painia keskenään.

Huomenna aloitetaan Lucan kanssa TOKO-treenit, eli pääsimme suuntaavien ryhmään mukaan. Jatkamme kyllä pentukurssin loppuun, jossä myöskin käymme TOKOn perusliikkeitä läpi.

Eilinen olikin Lucan puolesta melko ihmeellinen. Kotiin tultuani käytiin tavalliseen tapaan lenkillä ja kauheasti oli mörköjä matkalla, kaikki oli hirvittävän pelottavaa. Juliakin kävi eilen ja Luca sai leikkikaverin. Luca on kyllä ihan rakastunut Juliaan, ei millään malta jättää likkaa rauhaan, menee jopa huoneen ovelle portin takaa katselemaan ku Julia leikkii.
Eilen Luca leikki myös roskisdyykkaria. Oli kyllä tällä mammalla vähän jännät oltavat kun roskiksessa oli meidän vahnat kananluut sekä Lucan omat kanansiivet, jotka haiskahtivat melko pahalle. Roskis oli levitetty pitkin kämppää ja siinä sitten paniikissa näitä kypsiä luita metsästämään. Onneksi oli tyhjentänyt väärän pussin, eli sen missä oli hänen omat siivet. Oli syönyt ne ja niitä oli 3-5kpl eli jouti Luca tänään paastolle. Mitä nyt muutamaa nappulaa lukuunottamatta ulkoillessa palkkana.

Ja kuvia.









2.2.2013

Lucasta ja Remontista.

Nyt on mennyt taas tovi edellisestä kirjotuksesta, mutta ei välitetä siitä. Eihän sitä viitsi mikäli ei ole aihetta kirjotella.
Aloitetaan remonttiaiheista:
Eli ollaan nyt oltu keittiösuunnittelussa ja saimmekin jo ensimmäiset tarjoukset, mutta pitänee kilpailuttaa.
Olohuone on kattoa ja lattiaa vailla valmiita, maalasimme seinät harmaiksi ja yhden seinän tapetoimme. (kuva alla) ja ydelle laitettiin helmiäislasuuria.
Pesuhuoneessa on vihdoin ja viimein saatu lattiavalu laitettua, eihän se venynyt kuin kuukausilla. Hups.


Ja seuraavaksi Luca:
Luca on kehittynyt todella paljon, pentukurssilla ollaan jo päästy sellaiseen tulokseen, että koitetaan saada käsi pois käskyistä. Nyt menee istuminen ja seisominen kunnolla, makaaminen tarvitseekin hieman treeniä, vaikka se olikin jo kunnossa mutta tarjosikin sitä joka liikkeeseen, joten jätettiin seen harjoittelu vähemmälle.
Luca on jo sisäsiisti, ei ole n. kuukauteen tullut mitään sisälle. Koiven nosto ja merkkailu on alkanut n. viikko sitten ja voi luoja kun se meinaa ottaa välillä luonnon päälle. Mutta eipä se meitä haittaa kun kuitenkin sen verran ulkoillaan, että saa tankkinsa tyhjättyä.
Käytiin taas mätsäreissä Luvialla lauantaina 26.1. ja Luca sijottuikin sielä SIN 3. Saan taas olla ylpeä, oli oikein kiltti ja reipas. Pöytä vain hieman pelottaa, kun korvat menevät vaakatasoon sielä. Kotona on korvat kunnolla ja muutenkin reippaana pöydällä kun saakin ihan tuoretta lihaa. En vain sinne voinut ottaa sitä mukaan. Olisin varmaan haissut ihan kuolleelta eläimeltä.
Koirapuistoissa on myös muutaman kerran oltu ja lähes poikkeuksetta ihmiset kuvittelevat Lucan sekarotuiseksi enkä ymmärrä miksi. Mielestäni Luca on ihan rodunmukainen vaikkakin yksipallinen. :D
Muutamat ja vielä harvat tunnistavat rodun. Pikkulapset ovat muutaman kerran luulleet Lucaa ketuksi, mutta onhan se ketun näköinen toisaalta.


Junnu ja Luca

Junnu ja Luca

vajaa 6kk seisotusta

"I" =istu

"maahan"