Sivut

2.2.2013

Lucasta ja Remontista.

Nyt on mennyt taas tovi edellisestä kirjotuksesta, mutta ei välitetä siitä. Eihän sitä viitsi mikäli ei ole aihetta kirjotella.
Aloitetaan remonttiaiheista:
Eli ollaan nyt oltu keittiösuunnittelussa ja saimmekin jo ensimmäiset tarjoukset, mutta pitänee kilpailuttaa.
Olohuone on kattoa ja lattiaa vailla valmiita, maalasimme seinät harmaiksi ja yhden seinän tapetoimme. (kuva alla) ja ydelle laitettiin helmiäislasuuria.
Pesuhuoneessa on vihdoin ja viimein saatu lattiavalu laitettua, eihän se venynyt kuin kuukausilla. Hups.


Ja seuraavaksi Luca:
Luca on kehittynyt todella paljon, pentukurssilla ollaan jo päästy sellaiseen tulokseen, että koitetaan saada käsi pois käskyistä. Nyt menee istuminen ja seisominen kunnolla, makaaminen tarvitseekin hieman treeniä, vaikka se olikin jo kunnossa mutta tarjosikin sitä joka liikkeeseen, joten jätettiin seen harjoittelu vähemmälle.
Luca on jo sisäsiisti, ei ole n. kuukauteen tullut mitään sisälle. Koiven nosto ja merkkailu on alkanut n. viikko sitten ja voi luoja kun se meinaa ottaa välillä luonnon päälle. Mutta eipä se meitä haittaa kun kuitenkin sen verran ulkoillaan, että saa tankkinsa tyhjättyä.
Käytiin taas mätsäreissä Luvialla lauantaina 26.1. ja Luca sijottuikin sielä SIN 3. Saan taas olla ylpeä, oli oikein kiltti ja reipas. Pöytä vain hieman pelottaa, kun korvat menevät vaakatasoon sielä. Kotona on korvat kunnolla ja muutenkin reippaana pöydällä kun saakin ihan tuoretta lihaa. En vain sinne voinut ottaa sitä mukaan. Olisin varmaan haissut ihan kuolleelta eläimeltä.
Koirapuistoissa on myös muutaman kerran oltu ja lähes poikkeuksetta ihmiset kuvittelevat Lucan sekarotuiseksi enkä ymmärrä miksi. Mielestäni Luca on ihan rodunmukainen vaikkakin yksipallinen. :D
Muutamat ja vielä harvat tunnistavat rodun. Pikkulapset ovat muutaman kerran luulleet Lucaa ketuksi, mutta onhan se ketun näköinen toisaalta.


Junnu ja Luca

Junnu ja Luca

vajaa 6kk seisotusta

"I" =istu

"maahan"


Ei kommentteja: