Sivut

31.12.2012

Luca melkein 5kk

Joulu oli ja meni ja hyvin menikin. Olimme mökillä ja Luca oli onnensa kukkuloilla. Sisäsiistikin ollut n 2vk.

Lucalla on ilmaantunutg lievää yläpurentaa, mikä toivottavasti vielä kasvun aikana tasaantuu. Luca myös joutui pienimuotoiselle laihdutuskuurille. Tai sanootaanko paremmin että annetaan hieman vähemmän ruokaa, kun suurin kasvu on ilmeisesti ohitettu. Vielä tietysti kasvetaan paljonkin varmasti.
Lihava poika ei kuulemma varsinaisesti ole, mutta hieman kertynyt liikaa rasvaa pennuksi kuulemma.

Luca kasvattajan luona (ikä ei tiedossa mutta arvelisin jotain 5-7vk)

Luca melkein 5kk (22vk 1pv)

15.12.2012

Suuren suuri ego.

Siitä taitaapi olla kuukauden verran, kun olen viimeksi mitään kirjoitellut. Kaiken laista on tapahtunut viimeaikoina.

Lucan kanssa ollaan kehitytty huimasti pentukurssin aikana ja käytiin matsäreissä, jossai ei sijoituttu mutta saatiin sininen nauha. Kokemusta sekin. Mietityttää vain tuo koiran esittäminen, miten se esitetään, millaisilla vehkeillä ja sesotetaanko corgia pöydällä vai lattialla yksilösuorituksissa.

Pentukurssilla on opeeltu aika paljon tokoon liittyviä asioita ja alan itse lämpeämään enemmän jo sille lajille. Kurrilla on ollut istumista, makaamista, sivuharjoituksia, luoksetuloa ja vähän jo seuraamista ja viimeisimpänä oli peini este, mikä on tokossa. Sen Luca teki viime kerralla erittäin laiskasti ja kiipesi esteen yli. Kyllä iteltä meinasi nauru siinä tulla, mutta meni kuitenkin yli ja sai palkkansa. Meidän pitäisi treenata erityisesti maahanmenoa, hyvin Luca sen tekee ja oikein, mutta minun pitää aina hänet sihen kädellä ohjata maasta käsin, jonka jälkeen voin nousta ylös ja palkata. Pitäisi siis saada kättä pois sieltä maasta ja saada käskystä menemään maahan, mutta termiitti menee aina istumaan. 
Luoksetulo on parantunut huomattavasti, taisi Lucalla olla kiukkuvaihe kurssin alussa, kun ei oikein kiinostanut mikään sielä. Sivullekin tulee nätisti ohjattuna ja on siinä lähes aina oikeassa paikassa ja oikeassa asennossa ja vielä suorassakin. Seuraamista käytiin vaan nopeasti, kun oltiin ringissä ja istutettiin koira siinä ja yksi aina lähti kävelemään ja oli tarkoitus pitää oma koira kontakstissa. Meillä seuraaminen ei omistajan mielestä ollut niin mukavaa, kun piti olla lähes kyykyssä ja kävellä eteenpäin. Mutta hyvin se meni muuten.

Viimeisellä rokotuksellakin käytiin juuri eli kaikki on nyt kunnossa. Kivestä lääkäri ei löytänyt sitten mistään, joten odottelu jatkuu. Muuten oli kaikki hyvin. Purenta oli kunnossa vaikkakin hiukan harvalta hammasrivistö näytti näin hampaidenvaihtoaikaan. Painoa pojalla oli hieman runsas 10kg. Kuulosti hurjalta, mutta lääkäri ei ainakaan sanonut olevan pullukka tai muutakaan, ja muutenkin Luca vaikuttaa mielestäni ihan hyvänkokoiselta pennuksi. Nahkaa tällä olis muilekin jakaa, mutta ei anneta sen häiritä. Muuten vaikutttaa kovin hyvärakenteisesta pojalta.

Meilläpäin Mustissa&Mirrissä järjestetään perjantaisin pentuperjantai. Eli pennut saavat leikkiä ja juoksennella vapaana ykmpäri liikettä. Tietysti oman koiransa pissa/kakkavahingot tulee itse siivota ja mikäli koira käy tekemässä "omia osoksia", tulee ne maksaa. Luca on nauttinut kyseisestä taahtumasta hirveästi ja ollut kaikkien (lue: isojen) kaveri. Liikkeessä myyjät ovat maininneet Lucalla olevan suuri ego, kun leikkii ja vähän komentaa isoja. Pienien koirien kanssa Luca ei juuri leiki. 

Sitten kuvia..

Kissaeläin




Luca pääsi äiskän mukaan hiukan maalailee punamullalla ja sai sitä hieman itseensä.
P.S. Luca menee itse rappuset sekä ylös että alas. Päätin tossa just pari päivää sitten kokeilla ja annoin kävellä hihnassa ensin oven ulkopuolelle ja siitä sitten tuli niin nätisti alas että. Ylöskin tuli samalla reissulla oikeinkin reippasti. Olin ihan myyty. Enää ei tarvitse kanniskella ulos. Onhan siitä jo useampi viikko, kun viimeksi koitin noita rappusia ja silloin Luca pelkäsi niitä minkä kerkesi. 

14.11.2012

Seisotus

Nyt on sitten käyty pentukurssilla ja siellä treenattiin kontaktia ja luoksetuloa, mutta se ei ihan suuunut ongelmitta. Ei mitään reaktioo Lucaan, kun oli niin makeat hajut hallissa että. Tänään taas yrittämään jos jokin edes onnistuisi.
Seisomista ollaan harjoiteltu melko hyvällä menestyksellä. Sain jopa kuvan tapahtumasta, hyvä se ei ole mutta onpa jotain mistä lähteä parantamaan sitten.
Tänään tuli myös ostettua ensimmäinen säkki ruokaa ipanalle.. Sinne meni nekin rahat, mutta ei voi mitään.
Sisäsiisteys on ottanut askeleen eteenpäin, ollut pari työpäivää kuivana, kun ei olla ehditty ruokatunnilla pissattamaan, mutta hyvä niin. Iltaisin tulee asioita vielä sisälle, mutta eipä sille mitään voi. Sitkeästi vaan pitäisi jaksaa viedä poikaa ulos, mutta aina ei vain ehdi. Luca kun on sattunut unohtamaan, että hädästä voisi ilmoittaa.



2.11.2012

Treenailupäätöksiä.

Nyt se on sitten päätetty me aletaan Lucan kanssa nyt treenailemaan seisomista ja makaamista käskystä.
Istuminen sujuu erinomaisesti, mitä nyt välillä koittaa saada namin "väärällä" istumatyylillä. Kaiken tulee olla täydellistä, kun sen tajuaa.
Leikin ohella ollaan treenailtu näitä peruskäskyjä, kuten istu ja irti. Muut on sitten jäänyt hieman taka-alalle. Seuraamista ollaan myös harjoiteltu, sekin sujuu melko hyvin, mutta harjoiteltavaa on reilusti.

Satu ja Capo kävi meillä taas hieman painimassa ja Satu leikkasi minun hiuksia, niin saan laitettua väriä niihin vielä tänään mahdollisesti.

Kuvia eilisestä.





31.10.2012

Only photos.

Elikkä muutama kuva vaan tällä kertaa.









Sen verran voin hehkuttaa, että meidän uusi pesutorni on saapunut tänään. Vihdoin pääsin pesemään pyykkiä kunnolla.



P.S. Pitäisi varmaan ottaa Lucasta "seisotuskuviakin", niin näkisi paremmin miten on kehittynyt. Mutta painon  perusteella hyvin. Maanantaina (29.10) painoa oli 6,3kg ja viikko sitten läääkärissä 6,0kg.

26.10.2012

Talvi

No nyt se talvi sitten tuli ja varmasti yllätti lähes jokaisen autoilijan. Paitsi ei minua, koska päätin keskiviikkona  ennen lumentuloa ajaa bemarilla pienimuotoisen kolarin, hyvä minä!

No Luca on ihan innoissaan lumesta ja pyörii hangessa kuin hullu. Millään ei malttaisi asioitaan tehdä, kun on niin uutta ja hienoa. Ja sisälle tultaessa, pitäisi jo mennä takaisin ulos.
Ja tuli ostettua Lucalle uusi isompi panta, koska vanha jää pieneksi. Uusi näyttää huomattavasti paremmalta.

Rokotuksilla käytiin Lucan kanssa maanantaina ja tehtiin myös perustarkastus. Lääkärissä meni oikeenkin hyvin, Luca oli niin nätisti. Antoi katsoa korvat, hampaat ja silmät ilman minkäänlaista pullikointia.
Ja me ei olla treenattu tätä asiaa yhtään, Karo katsoi Lucan hampaat pari päivää ennen nopeasti. Luca sai lääkäriltä paljon kehuja, kun pennut eivät kuulemma ole kauhean usein ainakaan kovinkaan kiinnostuneita näistä toimenpiteistä. Painoa Lucalta löytyi 6kg, ja näyttää kuulemma oikein hyvältä.


20.10.2012

Pentumiitti. 20.10

Tänään oltiin sitten Lucan ekassa pentumiitissä. Oltiin tuolla kirjurinluodon perällä pellolla ihmetelemässä ja meidän seurassa oli sitten kolme muuta pentua; Sekarotuinen, Rhodesiankoira sekä Valkoinen Paimenkoira.  Tämä paimenkoira, Capo tunnetaan jo entuudestaan tai siis minä tunnen, Luca näki nyt ensimmäisen kerran ja hyvin tulivat juttuun vaikka kokoero olikin huomattava.

Eihän tämä miitti kauaa kestänyt, mutta me mentiin sitten Satulle jatkamaan leikkejä ja nyt Luca onkin nukkunut koko päivän.

Kaikki lyhykäisyydessään.
Muutenkin menee hyvin niin kämpän kuin Lucankin kanssa. Luca on oppinut todella paljon ja nyt olisi sitten tarkoitus aloittaa se pentukurssi 7.11.

Kuvia vähän. Kuvat otti Rhoden omistaja saatiin lupa käyttää näitä.











11.10.2012

Kettu.

Kyllä tuosta pojasta vaan on tullut niin ketunnäköinen nyt kun tulee aina vaan enemmän punaiseksi ja korvat ovat pystyssä.

Tänään tulikin ostettua heijastinliivi Lucalle, niin voimme hyvin mielin mennä metsään ym ilman että koiraa luullaan ketuksi. Kauheasti Luca ei liivistä tykkää, vielä, mutta eiköhän sekin sitten ajan kanssa.

Nyt on myös korvia putsailtu ja puhdistuaine sihen ostettu. Alkuun putsattiin topsipuikoilla (veteen kastetulla) ja pumpulilla siitä ulkopuolelta suurimmaksi osaksi. Puhdistusaine oli Lucan mielestä ihan kauheeta ku laitettii, jos vaikka puhdistuisi.

Käytiin Tänään siis Lucan kanssa kahdestaa tossa Tassuväen tavaratalossa hakemassa se liivi ja yksi pallo ja kakkapusseja jottei lopu kesken. Siellä oli 3kpl rottweiler-pentuja aitauksessa sosialisoitumassa ja niistäkö Luca olikin kiinnostunut. Sai heistä yhden hieman jopa leikkimäänkin. Pennut olivat n. 7vk ikäisiä.

Karokin kävi taas tänään kahvilla ja olihan Irmakin mukana ja Irma jopa vähän leikki Lucan kanssa, mutta jouduttiin keskeyttämään tai enemmänkin varoittamaan Irmaa, Irmalla kun kuitenkin on reilusti enemmän voimaa kuin pienellä pennulla. Karo ihmetteli, että Irma leikki jo nyt Lucan kanssa, vaikka ovat tavanneet vasta pari kertaa aikaisemmin. Ehkä Luca on vaan niin säälittävä Irman mielestä, että kai se oli sitten pakko, kun Luca hyppelehti Irmaa kohti monen monta kertaa ja halusi leikkiä mutta ei sitten millään.

Vähän ehkä huono kuva mutta kuitenkin. Luca iskee silmää.


Ja minä itse, ei ihmeitä. Tänään oltu koulusta sairaslomalla, koska ranteeseeni on tullut rasitusvamma eilisestä lapioimisesta koulussa ja eihän minun kädet ole sellaiseen tottunut. On tuo koirankin kantaminen pihalle melko työ, kun pitäisi välttää oikean käden käyttöä. Mutta hyvin on onneksi tähän asti sujunut. Kyllä se siitä.


Niin ja nyt minulle on jopa tehty se HOPS (Henkilökohtainen Opintosuunnitelma) koulussa, mutta on siinä vieläkin virheitä ym mutta eiköhän ne siitä sitten ajallaan korjaannu. Eli ollaan nyt sitten suorittamassa Maalarin Ammattitutkintoa.

7.10.2012

Koiruuksia.

Mitäs meille nykyään taas kuuluu.
Luca kasvaa ihan kauheeta vauhtia, EIKÄ! Pysyis nyt pentuna vaan. Karva ei oo enää ku osittain sellasta superpehmeetä vauvakarvaa vaan on tullut melko karkeaksi. Ja molemmat korvat olisi pystyssä. On hän vaan niin suloinen.
Luca jo melkein pyytää ulos kun on hätä, ajoittain siis vingahtaa kun haluaa ulos, mutta kun sisälle tekee niin lähes aina tulee tuohon pissa-alustalle. Hyvin on oppinut.
Ymmärtää jo osittain kiellot ja taitaa jo tietääkin mikä on sallittua ja mikä ei. Ainakin paikotellen.
Keskiviikkona käytiin moikkaamassa erästä tanskandogia, Rudia. Aluksi Luca hieman pelästyi Rudia, kun se pitikin niin kauhean suurta ääntä ja meni auton alle. Mutta hetkeä myöhemmin otettiin Luca syliin ja mentiin haistelemaan Rudia. Ja siitäkö riemu repesi, olisi koko ajan pitänyt mennä sinne leikkimän sen ison kanssa. No en rohjennut päästää, koska Rudinkin on vielä aika kakara ja saattaa vahingoittaa Lucaa pahastikin, vaikka ei tarkoituksella tekisikään.
Eilen Karo kävi meillä Irman (bullterrieri) ja Stamin (sekarotuinen) kanssa meillä ja olivat niin rauhallisia Lucan suhteen, että Luca sai rauhassa haistella ja tutustua heihin.
Tuosta pääsette heidän blogia lukemaan: Stirma

Näin hienosti me istutaan. :D


Pesuhuonekkin etenee melko hyvin, on roilotettu säköille ja putkille paikkoja, kun kaikki lähestulkoon vaihtaa paikkaa. 

2.10.2012

KORVA!


Meidä poika ihan itse viime sunnuntaina hyppäsi terassille. Nousua hurjat 15cm, mutta kuitenkin. Kuvaushetkellä Lucaa piti tietenkin houkutella sinne, mutta muuten menisi koko ajan sinne mut minähän en päästä ennen kun on asiat tehty nurmikolle. Sen jo jotenkin taitaa ymmärtää, kun aina kannetaan pois jos ei oo pissattu eikä kakattu.

Meillä menee muutenkin hienosti, aika hyvin tulee kaikki asiat tehtyä ulos, mutta sisälle kun tekee niin usein tekee tuohon pissa-alustalle, etenkin öisin, kun silloin emme ulos mene, jotta tajuaisi että yöt ovat nukkumista varten.
Luca syö todella hyvin nappulaa ja jauhelihaa. Jauheliha on kyllä ehdoton.
Kouluttamisesta myös vähän. Ollaan harjoiteltu luoksetulemista melko hyvällä menestyksellä käskyllä "Täällä!", vielä kylläkin namujen avulla ja hyvin sujuu. Siinä samalla harjoitellaan myös omaa nimeä.

Ja tänään Lucalla oli oikeen nätisti korva pystyssä, kun koulusta tulin. Siitä perään kuva joka ei tosin ole kauhean hyvin onnistunut, mutta näkee kuinka ketulta se jo näyttää.






27.9.2012

Luca on kotona.

Niin kuin otsikko jo kertoo, haimme Lucan tänään kotiin.
Kasvattajalta saimme reilusti ruokaa ja leluja ja ohjeita koiran hoitoon.
Matka kotiin sujui hyvin. Aluksi Luca itki hetken, mutta otin hänet syliin rauhoittumaan ja siirsin häkkiin jossa nukkuikin lähes koko matkan.
Kotiin päästyämme alkoi paikkoijen haistelu ja muu tutkiminen. Minun tossuni osottautui mieluisimmaksi leluksi. Annoimme Lucalle pari namia ja hieman ruokaa, jota hän ei syöny kun oli niin innoissaan. Tunnin verran jaksoi ihmetellä kunnes nukahti makuuhuoneeseen.

Tässä kaikki tällä erää. Ja kuva pojasta.



22.9.2012

Blogihaaste from Katja

Haastettujen pitää

1. Kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Vastata myös 11 kysymykseen jotka haastaja on määrännyt.
3. Määrätä 11 kysymystä haastetuille.
4. Kertoa onnekkaille haastetuille.


Yksitoista asiaa minusta itsestäni

1. Tykkään piirretyistä.
2. Opiskelen tällä hetkellä maalarin ammattitutkintoa.
3. Inhoan kaikkia pitkäjalkaisia hyönteisiä.
4. Minulle on tulossa koira (vk39)
5. Olen riippuvainen kahvista.
6. Pidän keskenäni "marttakerhoa", eli kudon, virkkaan ja teen muitakin käsitöitä.
7. Tykkään toimia kuskina. (kaikille rakkaille juoppoystävilleni)
8. Etsin kaiken tiedon internetistä, ja AINA kirjoitan kaiken paperille.
9. Suklaa on intohimoni.
10. Käytän vain vähän alkoholia.
11. Autossani on melkein 200 timanttia.

1. Mikä on mielestäsi paras luonteenpiirteesi?
 Iloisuus ehdottamasti. Hyvin harvoin, olenm vihainen tai surullinen. Ja tykkään piristää muita ihmisiä kaikin mahdollisin keinoin.
2. Mikä on noloin tilanteesi?
Tää onki paha. En osaa sanoa. Mitään järkyttävän noloa minulle ei ole tapahtunut. Mutta yksi voisi olla se kun noin puoli vuotta sitten olin ajamassa autoani parkkiin, mutta kuinkas ollakkaan, bensa loppui risteyksellä keskustassa. Onneksi oli pari nuorta miestä auttamassa minua työntämään autoni sivuun. Silloin nolotti. 
3. Miksi kirjoitat blogia?
Haluan kertoa omia ajatuksiani muille ja kun sisustuksesta kerron, toivon että muut voisivat ottaa kuvista vinkkejä tms.
4. Mikä on paras ruumiinosasi?
Peppu. Se on aina ollut eikä muuksi muutu. Sitä en muokkaisi millään tavalla koskaan.
5. Onko sinulla mitään haaveita?
Ainahan niitä haaveita on. Omani ovat pieniä ja "todennäköisiä". Nyt päälimmäisenä haaveena taitaa olla tuo koira ja toivon myös että Luca ottaa uuden kodin ja meidät vastaan innolla.
6. Kuka on sinusta tärkein lähipiirissäsi?
Tämä on myös aika vaikea. Näitäkin on muutama, mutta hekin ovat tietysti Äiti. Paras ystäväni Satu kuuluu tärkeimpiin ja avokkini Jari. 
7. Lempiruokasi ja -juomasi?
Juomana ehdottomasti kahvi. Ruokana varmaan itsetehdyt jauhelihapihvit ja valkosipulikermaperunat.
8. Miten kuvailisit sanaa ikkunamainen?
Apua. Enhän minä edes tiedä mitä tuo tarkoittaa. Hmm.. ikkunamainen, se voisi ehkä olla, että jokin on todella kovaa mutta kuitenkin niin läpinäkyvää.
9. Miten kuvailisit itseäsi?
Olen iloinen, sosiaalinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva
10. Oletko enemmän itsenäinen vai seurankipeä ihminen?
Vähän molempia. Välillä viihdyn yksinäni, mutta mitään en haluaisi tehdä yksin (esim. töitä). Tämä riippuu todella paljon tilanteesta jossa olen sillä hetkellä. Mutta varmasti enemmän olen seurallinen ihminen.
11. Mikä on pahin pelkosi?
Että menettäisin jonkun itselleni tärkeän ihmisen. 

Valitettavasti en haasta ketään, koska ei vielä niitä lukijoita ole. Ainut lukija itse haastoi minut, joten sekin meni siinä.

21.9.2012

Reilusti kilometrejä.

Kyllä on tullut tänään ajettua.
Ensin koulun puolesta Noormarkkuun ja takaisin poriin = reilu 30km.
Ja kun kotiin pääsin niin ei muuta kun kahvi kantoon ja suunta kohti Jämsää pentua katsomaan. Edestakaisia kilometrejä tuli siinä n 400km. Nyt on pylly kipeenä.

Mutta oli ne hauvelit vaan niin mahdottaman ihania. Perille kun päästiin, oli pentujen emä meitä vastassa ja niin häntäänsä heiluttaen meitä tervehti. Siinä sitten tupakin verran siinä jaariteltiin niitä näitä ja painuttiin sisälle muita koiruuksia katsomaan, siellä meitä odotti poikien siskopuoli ja isöäiti. Kauheasti olisivat huomiota halunneet, mutta kun vastakkainen ovi aukesi ei voinut olla vilkaisematta heti sinne ja siellä ne pojat innoissaan odottivat pääsevänsä temmeltämään koko kämpän laajuudelta.
Meidän poikamme kuitenkin päätti ensimmäisenä varastaa käteni kokonaisuudessaan mukaansa, voiko yksinkertaisesti jollain niin söpöllä ja pienellä olla niin samperin terävät hampaat?
Pojat olivat kovia painimaan keskenään ja lelujensa kanssa. Kasvattaja esitteli meille jo kaikki sopimukset ja muut paperit, jotka saimme katsoa läpi ja muutenkin tutustua. Kasvattaja esitteli meille myös tulevan pentupaketin ja ruokaa tulee reilusti mukaan sekä jotain leluja ja juomakippo.
Kahvia juotiin ja höpöteltiin ja touhuttiin poikien siskopuolen kanssa, pojat olivat kauhean kiinnostuneita kaikesta mihin ne hampaat voisi iskeä.
Ruvettiin siinä sitten suunnittelemaan lähtöä ja mentiin ulos tupakalle ja Jari saikin matkaevääksi heiltä omenoita (ei vielä ole maistanut) JA PALJON.

Eli siis pentu olisi nyt varattuna ja noudetaan poika uuteen kotiinsä ensi viikolla kun on viimeisen lääkärireissunsa suorittanut, alkuviikosta ei toista kivestä vielä ollut. Mutta oli kuulemma aikaisemmin sielä tuntunut, mutta käydään vielä tarkistamassa. Ja toivotaan, että mitään vikaa ei ilmene niin pääsisi sinne näyttelyihin vielä. Mutta kyllä Luca meille tulee vaikka mikä olisi.

-Oikein hyvää yötä kaikille!-

18.9.2012

Sunoasis's Dance In June Time

Noniin, sain kasvattajalta luvan julkaista ennun kuvat täällä.
Olemme tulleet tulokseen, että aiomme mitä luultavammin kutsua häntä nimellä Luca.
Luca tulee kennel Sunoasis's:sta. Ja hänen vanhempansa ovat: isä Wales Tale's Spring Time & emä Sunoasis's Amorous.
Lucan oma kennenimi on Sunoasis's Dance In June Time.
Sunoasis's Dance In June Spirit on pentueessa oleva toinen uros, hän ajaa siis Lucan veljen virkaa.

Tässä hän nyt sitten on, vielä niin kovin pienenä.




16.9.2012

Kasvattaja vaihtui lennossa.

Niinkuin otsikko jo kertoo. Eräs toinen kasvattaja otti meihin tänäaamuna yhteyttä ja haluaisi meidät katsomaan pentua, ja olisi vielä urospentu meille vapaana. Pennut ovat jo kuusiviikkoisia eli luovutusiässä jo kahden viikon kuluttua.
Urostahan me alunperin toivoimme. Ja kun tästä kasvattajasta ei kuulunut, luulimme että emme häneltä ppentua saa, kun nyt laittoi sähköpostilla viestiä että on meitä odottanut. Hetken mietittyämme tulimme tulokseen, että ostamme pennun häneltä. Pennut on todettu hyviksi ja näyttelyyn kelpaaviksi. Kuviakin sain jo mutta en julkaise niitä, koska ei ole lupaa vielä niiden käyttöön.
Eli mikäli haluatte voitte antaa jälleen kerran nimiehdotuksia, tällä kertaa urokselle siis.
Ja nyt kun pennun kotiutuminen on jo näinkin lähellä, pääsen vihdoin ostamaan kaikkea tarvaraa pennulle, mitä ikinä tarvitsee ja jännitystä' on ilmassa oikeen suurella kädellä.
Olemme menossa perjantaina pentua katsomaan, ja teen silloin viimeistään seuraavan ja täyteläisemmän päivityksen. Ja luulen että pentu tulee viemään meidän sydämet, niikuin jo kuvissa teki.

2.9.2012

Vähän taas makkaria.

Nyt sitten niitä makuuhuonekuvia kun on vihdoin täysin valmis.
Sängynpääty ostettiin Ikeasta, mutta jouduimme maalaamaan sen valkoiseksi.
Sängyssä olevat tyynyt tein itse, kun ostin kassillisen kankaita eurokankaasta. Jämäpalat sai itse valita laatikosta ja hintaa koko kassilliseen tuli 10 vai 20 euroa. En enää muista.
Liukuovet tilattiin netistä jostain, en muista nyt mistä. Mutta on aivan upeat.




Jänskättää!

Nyt olisi sitten pentu varattu Promisehill nimisestä kennelistä.
Pentua päästään katsomaan tämän kuun loppupuolella. Aivan ihanaa, olen niin täpinöissäni ettei sitä voi edes sanoin kuvailla.
Pääsee vihdoinkin oikeen suunnittelemaan kaikkea tulokasta varten, ostamaan kaiken mitä tarvitaan. Ja ennen kaikkea, pääsen vihdoin kouluttamaan koiraa sellaiseksi kuin sen haluan. Ja ennen kaikkea, pääsen koiranäyttelyihin.

Ja narttupentu olisi kyseessä. Otan mielelläni nimiehdotuksia vastaan.

23.8.2012

Ja nyt on taas aihetta kirjoitella..

Kylläpä taas on pitkä aika, kun on viimeksi kirjoiteltu. On tehty jos jonkunnäköstä.
No makkari on vihdoin ja viimein täysin valmis. Liukuovet laitettu.. (jo aikaa sitten), ikeasta on haettu vihdoin se sängynpääty, joka sai kuitenki uuden värin itselleen. Pesuhuoneeseenkin olisi kaikki valmiina. Ja remonttikin sinne purkamalla aloitettu.

Ja tänä aikana on kuumeiltu vaikka mitä. Oli vauvakuume. Se onneksi katosi parissa päivässä, enkä tiedä mistä sekin alkoi?
Ja nyt mennään erittäin suurella koirakuumeella eteenpäin. Kasvattajiinkin olisi jo otettu yhteyttä. Ja yksi pentu olisi alustavasti varattuna. Syntysivät viikolla 35, elikkä ensi viikolla.
Koirakuume siis alkoi jo reilu vuosi sitten, mutta silloin ollut tasaisenpaksua ihastelua, jos sitten josku-tyyliin. Ja nyt olisi ajankohtainen aika hommata se pentu itsellemme. Ja rotujakin on pohdittu. Ihan aluksi minulla oli länsiylämaanterrieri, mutta se haave "tuhoutui", kun kuulin, että on melko allergista rotua ja kuitenkin terrieri. Eli ei ehkä ensimmäiseksi koiraksi.
Teimme sitten sellaisen rotutestin ihan huvikseen netissä. Ja sen kautta tutustuin sitten eri rotuihin, jotka sopisi meille. Ja nyt rotuna olisi Welsh Corgi Pembroke. Se on osottautunut aivan täydelliseksi meille, jotka emme halua isoa emmekä aivan pientä koiraa, myöskään turkki ei saisi olla kovin vaativa.
Ja rotuun on tutustuttu niin kirjojen kuin netinkin kautta. Ja kyllä nyt tunnen tuntevani rodun melkein täysin.
Olen kyllä lukenut myös pennun hankintaan liittyviä asioita ja perehtynyt joiltain osin näyttelyihin ja muihin harrastuksiin.


Ja mitä elämään muuten kuuluu. Kaikki menee mainiosti. Maanantaina alkaisi sittet koulu, minä kouluun? Eli mentäis sitten opiskelemaan laatottajaksi. No toivottavasti kaikki menis sen mukaan hyvin.
Juliakin on kasvanu ihan huimasti, sehän on jo iso likka, 3 vuotta tuli täyteen. Missä ihmeen välissä?
Julia on aivan kauhea kyselemään, "mitä?", "missä?", "mitä sisnä teet?". Hyviä letkautuksia tulee välillä. Parhaimmistoon taitaa kuulua se, kun laitan Julian nukkumaan illalla, Julia tulee huoneestaan n. 5min kulutta ja sanoo "Minä nukuin hyvin". Se on kyllä naurattanut yhtä jos toistakin vierailijaa.



Leiki, lapsi armahin,
aamun koittehessa.
Nyt on hetki herttaisin,
kukkain puhjetessa.
Vuodet vaihtuu toisinaan,
ken nyt sitä suriskaan?

4.6.2012

Hupskeikkaa

Nyt olisi jopa aikaa kirjoitella jotain, kun laitoin väripoistion päähäni. En jaksanut punaista enään = liian kauhea hoitaminen minulle.

Olen nyt päättänyt laittaa tukkani samankaltaiseksi kuin se oli noin vuosi sitten. Jos vaikka parturiinkin uskaltautuisin leikkauttamaan tätä pehkoa.

Jonkun kivan mallin kun vielä keksisi jostain. Olen katsellut netistä muutamia ja tällä hetkellä vain yksi miellyttää silmää, mutta pituutta ei siihen ole kyllä riittävästi.


Ja olen jopa piirtänyt taas uuden naiskuvan, tai valmistuihan sekin jo aikaa sitten, mutta nyt siitäkin kuvaa. Saa arvioida jos haluaa. Tiedän etten ole mikään taiteilija, mutta kuitenkin. Ja piirtämisestä tulikin mieleeni, piirsin kaverilleni tatuointikuvanki, jonka hän tatuoi käteensä. Ja pari tauluakin olen maalannut Julian huoneeseen.


Makuuhuoneremontti on edennyt hyvin. Enään puuttuu vaatekaapista päätylevy ja liukuovet. Ja tietenkin sängynpääty. Makuuhuoneen jälkeen olemme päättäneet hyökätä kylpyhuoneen kimppuun.

Makuuhuone ennen:

Makuuhuone jälkeen: 

Pesuhuonetta ennen remonttia

Julian huone tällä hetkellä:

"Tyttöjen" vessa:


 Siinä nyt vähän päivityustä, pitäisi varmaan mennä pesemään väri pois. Eli siis makuuhuone olisi melkein kunnossa, kun täysin kunnossa kerron vähän mitä meni rahaa siihen. Ja seuraavaksi siis pesuhuoneen kimppuun, Julian huone hoidetaan siinä sivussa, kunhan vaan saan jonkun idean sinne. Värimaailman olisi tarkoitus pysyä kaikkialla samankaltaisena, eli mustaa, valkoista ja harmaata pääsääntöisesti.
Tyttöjen vessalle ei tehdä mitään, se on juuri muutaman vuoden sisään rakennettu, siinä on ollut vaatehuone ennen. Ja tuo kolo tuossa kuvassa on alkuperäinen pesukoneen paikka, mutta teemme pesuhuoneeseen pesutornin, joten kolon tilalle tulee vielä jonain päivänä kaappi.

Tee itsellesi elämänohje:
älä koskaan kadu 
äläkä koskaan katso taaksepäin.
Katuminen on 
turhaa energian tuhlaamista.
Et voi rakentaa 
mitään sen päälle, voit vain upota siihen.
Katherine MansfieldT