16.9.2012

Kasvattaja vaihtui lennossa.

Niinkuin otsikko jo kertoo. Eräs toinen kasvattaja otti meihin tänäaamuna yhteyttä ja haluaisi meidät katsomaan pentua, ja olisi vielä urospentu meille vapaana. Pennut ovat jo kuusiviikkoisia eli luovutusiässä jo kahden viikon kuluttua.
Urostahan me alunperin toivoimme. Ja kun tästä kasvattajasta ei kuulunut, luulimme että emme häneltä ppentua saa, kun nyt laittoi sähköpostilla viestiä että on meitä odottanut. Hetken mietittyämme tulimme tulokseen, että ostamme pennun häneltä. Pennut on todettu hyviksi ja näyttelyyn kelpaaviksi. Kuviakin sain jo mutta en julkaise niitä, koska ei ole lupaa vielä niiden käyttöön.
Eli mikäli haluatte voitte antaa jälleen kerran nimiehdotuksia, tällä kertaa urokselle siis.
Ja nyt kun pennun kotiutuminen on jo näinkin lähellä, pääsen vihdoin ostamaan kaikkea tarvaraa pennulle, mitä ikinä tarvitsee ja jännitystä' on ilmassa oikeen suurella kädellä.
Olemme menossa perjantaina pentua katsomaan, ja teen silloin viimeistään seuraavan ja täyteläisemmän päivityksen. Ja luulen että pentu tulee viemään meidän sydämet, niikuin jo kuvissa teki.

Ei kommentteja: