Sivut

7.10.2012

Koiruuksia.

Mitäs meille nykyään taas kuuluu.
Luca kasvaa ihan kauheeta vauhtia, EIKÄ! Pysyis nyt pentuna vaan. Karva ei oo enää ku osittain sellasta superpehmeetä vauvakarvaa vaan on tullut melko karkeaksi. Ja molemmat korvat olisi pystyssä. On hän vaan niin suloinen.
Luca jo melkein pyytää ulos kun on hätä, ajoittain siis vingahtaa kun haluaa ulos, mutta kun sisälle tekee niin lähes aina tulee tuohon pissa-alustalle. Hyvin on oppinut.
Ymmärtää jo osittain kiellot ja taitaa jo tietääkin mikä on sallittua ja mikä ei. Ainakin paikotellen.
Keskiviikkona käytiin moikkaamassa erästä tanskandogia, Rudia. Aluksi Luca hieman pelästyi Rudia, kun se pitikin niin kauhean suurta ääntä ja meni auton alle. Mutta hetkeä myöhemmin otettiin Luca syliin ja mentiin haistelemaan Rudia. Ja siitäkö riemu repesi, olisi koko ajan pitänyt mennä sinne leikkimän sen ison kanssa. No en rohjennut päästää, koska Rudinkin on vielä aika kakara ja saattaa vahingoittaa Lucaa pahastikin, vaikka ei tarkoituksella tekisikään.
Eilen Karo kävi meillä Irman (bullterrieri) ja Stamin (sekarotuinen) kanssa meillä ja olivat niin rauhallisia Lucan suhteen, että Luca sai rauhassa haistella ja tutustua heihin.
Tuosta pääsette heidän blogia lukemaan: Stirma

Näin hienosti me istutaan. :D


Pesuhuonekkin etenee melko hyvin, on roilotettu säköille ja putkille paikkoja, kun kaikki lähestulkoon vaihtaa paikkaa. 

Ei kommentteja: