Sivut

5.3.2013

Sivulletuloa ja muuta huomioitavaa


Kuten lupasin tässä sivuttetulotreenivinkkejä ja huomasin myös että olisi varmaan pitänyt ihan ensimmäisenä laittaa tuosta palkkauksesta yms tietoa. Toivottavasti en pilannut nyt kenenkään treenailuja mikäli ollaan tehty minun avustuksellani. 

Sivulletulo ja sitä seuraavat liikkeet

Tämä on tokn yksi perusliikkeistä ja mielestä jokaisen koiran tulisi tämä osata edes jollain tasolla. Helpottaa huomattavasti myös arkitottelevaisuutta esim ohitustilanteissa, kun koira on sinun läheisyydessäsi.
Tämän treenaminen on meko helppoa, kun koira on oppinut istumisen. Sinun tulee itse kiinittää huomiota omiin eleisiisi ja asentoon. Koiran tulisi itse osata istua oikeassa kohdassa ja asennossa, eli edelleen koiran tulisi olla suorassa eikä lonkallaan.


Tekniikka on helppo. Otetaan palkka vasempaan käteen ja imutetaan koira namin avulla vasemmalle puolelle sinua ja siihen istumaan, tässä kohtaa ei vielä käytetä käskynä mitään sanaa. Eli opetetaan koiralle ensin tekniikka ja oikea paikka jonka jälkeen otetaan käskysana. Missä kohtaa koira sitten tulisi istua? Koiran oikea paikka löytyy kun koiran lapa ja sinun polvesi on samassa linjassa. Tällöin koira ei ole liian edessä tai takana. Koiran tulisi myös olla mahdollisimman lähellä sinua, pienien koirien kanssa koiran ja omistajan välillä saa olla 20cm, isoilla ei mielellään ollenkaan ilmaa. Kun on oikea paikka ja tekniikka, otetaan käskysana liikkeen yhteyteen. Eli taas heti kun koira on istuutumassa sanotan käsky.

Nykyään suositaan enemmä tapaa 1, joka kuvassa näkyykin.



Kun asento ja käsky on halussa, aletaan harjoittelemaan liikkumista sekä käännöksiä. Liikkuminen aloitetaan hyvin yksinkertaisesti koiraa imutetaan palkan avulla yhden askeleen verran eteenpäin ja pysähdytään oikeaan asentoon. Liikkuminen lähtee aina vasemmalla jalalla, jotta ei potkaise koiraa.
Käännökset oikeean ja vasempaan otetaan myös askel kerrallan, isoilla ja pitkäselkäisillä koirilla tämä tuottaa hieman vaikeutta alkuun, kun pitkä selkä ei taivu niin jyrkästi ellei sitä ole treenattu. Itse olen treenannut koiran takapäätä, peruutuittamalla koiraa ja pyörittämällä eri suuntiin, jonka avulla olen saanut liikkeen toimimaan. Pistän kuvat havainnollistamaan miten tämä tapahtuu. Alkuun näillä pitkäselkäisillä, voi itse ohjaajana ottaa hieman pidemmän askeleen, jotta koira ymmärtää tekniikan ja vaikeuttaa sitä jälleen pikkuhiljaa. Kaikki liikkuminen tehdään imuttamalla koiraa liikkeelle ja koiran tulisi liikkua samaan tahtiin ohjaajan vasemman jalan kanssa.

käännös oikealle
käännös vasemmalle

Kun nämä kaikki ovat hallussa, voi näihin lisätä hiljalleen kaikki liikkeestä tehtävät liikkeet eli istuminen, maahanmeno ja seisominen, näissä tarvitaan alkuun usein kättä apuun kun koira ei ymmärrä, että tästäkin tehdään eri liikkeitä. Tokossa paikallamakuu tehdään tästä asennosta, eli koira otetaan ensin sivulle jonka jälkeen käskytetään maahan ja koira jätetään siihen. Paikallamakuu on ajallisesti kahdesta neljään minuuttia, alokasluokassa ohjaaja on koiran nähtävillä suoraan edessä pienen matkan päässä.
Seuraamista tehdään pieniä askeleita kerrallaan, ensin otetaan yksi askel, sitten kaksi jne. Mikäli koira edistää seuraamisessa tulisi koira palkatta taaksepäin, eli heittää palkan vasemmalle vinosti taaksepäin, jonka avulla koira oppii kulkemaan hieman taaempana, kun tietää palkan lentävän taakse. Mikäli koira taas jätättää seuraamisessa, palkataan koira eteenpäin ja syy on sama kuin edellisessä koira alkaa kulkemaan edempänä tietäten palkan menevän eteenpäin.
Kun sivulletulo ja luoksetulo on kunnossa, nämä yhdistetään. Eli koira otetaan sivulle ja jätetään paikalleen ja ohjaaja menee vain muutaman askeleen päähän koirasta seisomaan ja kutsuu koiran sivulle ja tietysti alkuun kädellä ohjaamalla ja heti kun on liikkeen tehnyt, palkataan ja kehutaan.


P.S. Kuvat ovat otettu peilin kautta. Eli koira on oikeasti minun vasemmalla puolellani.


Koulutuksessa huomioitavaa

Kun koiraa aletaan kouluttamaan olisi hyvä tietää muutamia asioita palkkaukseta ja itse koulutuksesta. Ennen kuin menet kurssille olkoon se sitten pentukurssia tai muuta, mieti onko päässäsi pientäkään hinkua lähteä koiran kanssa tavoitteellisesti harrastamaan. Mikäli sinua kiinnostaa vähänkin, kerro siitä kouluttajalle, joka osaa auttaa teitä etsimään oikeat tekniikat ja katsoo eteä koiran liikkeet ovat puhtaita, mahdollisia tulevia kisoja varten.
Koulutuksessa itse suosin opetettavan koiralle ensin tekniikka, jonka jälkeen otetaan käskysana mukaan. Käskyn tulisi kuulostaa ja olla samanlainen joka kerta. Eli kun käsket koiran istumaan, mieti sanotko koiralle tasaiseen äänenpainoon ”istu” vai painotatko alkua ”IStu” vai mahdollisesti loppua ”isTU”. Kaikissa käskyissä sama homma. Josain vaiheessa mahdollisesti huomataan tyylisi kouluttaa ja usein koiran halutaan tekevän liikkeet nopeasti ja varmasti esim. Koira menee hitaasti maahan mutta menee kuitenkin hyvin. Koiralla Käskynä ”maahan”, ohjaaja muuttaa käskyä ”maa”, ei muutosta. Ohjaaja sanoo ”MAN” (MAahaN) joilloin koira tekeekin liikkeen nopeasti. Käskyjä voidaan muuttaa tarvittaessa, mutta kun näitä muutetaan, koira saattaa kaivata uudelleenohjausta liikkeeseen.
Palkkauksessa käytetään tietysti koulutuksessa koiran lempiasiaa oli se sitten nami tai lelu. Otetaan se mukaan. Mikäli koira tekee jonkin liikkeen aina puhtaasti, mutta josain liikkeessä on vielä hiottavaa. Otetaan tähän helppoon harjoitukseen käyttöön huonompi palkka esim. oma kuivaruoka, jolloin koira tekee enemmän töitä vaikeamman harjoitusen kanssa tietäen saavansa paremman palkan. Koiran palkkauksessa, tulee olla itse riittävän tarkka ja tarpeen vaatiessa kriittinen. Mikäli koira on paikallamakuussa lonkallaan, ei koiraa palkata siitä. Mikäli jokin asia menee todella hyvin, kehutaan koiraa suuresti ja palkataan riittävän nopeasti. Mikäli palkkaa koiran myöhään maahanmenosta, eli koira nousee ylös maahanmenosta juuri ennen palkan saamista voi koira tehdä saman virheen myös kokeessa ja se ei ole toivottavaa. Jos näin käy, käskytetään koira takaisin maahan ja palkataan oikeasta suorituksesta.
Koiralle tulisi myös opettaa jokin vapautuskäsky. Eli tehdään jokin liike ja sen liikkeen suorittaminen loppuu vasta sitten kun siihen saa luvan. Tämä saattaa vaikuttaa erikoiselta, mutta koira oppii siihen esim paikkamakuussa. Koira käsketään maahan. Koira makaa maassa suorana niin kauan kunnes se vapautetaan. Tällä usein vältytään siltä, että ei tarvitse jokaiseen käskyyn erikseen mainita ”paikka”. 

Kysykää mikäli josain kohtaa on jotain epäselvää, sutan mielelläni. Itselläni siis eräänlaisena toiveena on vielä ryhtyä koirankoiuluttajaksi, jahka ensin selviän tuosta ensimmäisestä otuksesta. Ja saan sen johonkin kuntoon, jotta voin ylpeänä sitten auttaa muita.
Haluaisin myös kuulla onko teillä toiminut nämä tekniikat mikäli olette kokeilleet ja muutenkin otan oikein mielelläni sekä positiivista että negatiivista palautetta vastaan.

Ei kommentteja: