1.3.2013

Treenivinkkejä.


Kontakti

Koiran tulee ottaa kontaktia ohjaajansa saadaksen palkan. Sen ei ole väliä mitä koira osaa mikäli koira ei ota minkäännäköistä kontaktia ohjaajaan.
Kontaktiharjoitukset aloitetaan pennulle heti sen saavuttua. Kontaktiharjoitukset, ovat helppoja ja niihin ei tarvita eikä suositella otettavan mitään käskysanaa käyttöön. Kun ei ole käskysanaa, oppii koira, että namin saa kun on tehty liike ja katsotaan silmiin tulee palkka.
Helpoin tapa on ottaa namit molempiin käsiin ja koiran koosta riippuen joko itse istuu tai seisoo ja aina, kun koira katsoo silmiin kehutaan ja annetaan palkka. Kontaktitreeniä olisi mielestäni hyvä ottaa, vaihtelevasti koko koiran elinaikana, jotta se taito ei katoa misään vaiheessa.

Paikallaan istuminen

Kun koiralla on kontakti kunnossa, harjoitellaa istumista. Aluksi ihan vain että istahtaa, josta sitten lähdetään aikaa pidentämään.
Itse olen opettanut koiralleni ensin tekniikan, jonka jälkeen olen ottanut käskysanan ”istu” mukaan tekemiseen. Eli otetaan nami käteen, ja viedään se koiran kuonon eteen ja nostetaan kättä ylemmäs ja työnnetään koiraa kohti, koira siis pakotetaan laskemaan takapää alas ja kun koira istuu kehutaan ja annetaan palkka. Kun tämä sujuu jo todella helposti, eli koira on ymmärtänyt asian ytimen, lisätään käskysana joka tulisi sanoa juuri sillä hetkellä kun takapää on osumassa maahan. Tätä toistetaan jokunen kerta. Kun istahtaa käskystä, pyritään saamaan ohjaajan käsi pois avusta, jotta koira istuisi vain sillä kun sanotaan käskysana.
Paikalla istumista voi opettaa monella tavalla, mutta itse olen käyttänyt seuraavalla tekniikalla:
Kun koira istuu, aloin heiluttamaan jalkojani ja käsiäni ja palkkasin aina, kun koira istui pakallaan. Lisätään haastetta ja koitetaan ottaa pieni askel taaksepäin ja heti palkkaamaan. Matkaa lisätään pikkuhiljaa, kuin myös paikallaistumisen aikaa.

Asennosta sen verran, että koiran tulisi istua suorassa ja olisi toivottavaa että pyritään olemaan palkkaamatta koiraa kun istuu lonkallaan.

Paikalla makaaminen

Paikalla makuu on yksi tottelevaisuuskokeen liikkeistä, mikä meina kyseistä lajia harrastaa tulisi tähän panostaa reilusti.
Paikalla makuun opettaminen tapahtuu samalla tyylillä kuin istuminen. Eli otetaan nami käteen ja lasketaan käsi maahan ja työnnetään kättä hieman koiran etujalkojen väliin. Tällä tavoin koira menee maahan vaikkakin siinä voi vierähtää tovi, että ymmärtää mitä pitäisi tehdä. Mikäli ei tällä tavalla mene vaikka kuinka yrittäisi. Ota nami oikeaa käteen ja istuudu alas haara-asentoon ja nosta oikea jalka koukkuun näin voit oikealla kädellä houkutella koiran ”sukeltamaan” jolloin koiran on pakko josain vaiheessa laskea takapää.
Myös tässä suosittelisin seuraamaan koiran lonkkia, että makaisi suorassa eikä lonkallaan.

Liikkeestä seisominen, istuminen ja makaaminen

Kun koira osaa mennä istumaan ja makaamaan on aika tehdä nämä liikkeet liikkuessa. Vielä saa siis käyttää kättä apuna, mikäli sitä ei vielä ole saanut kitkettyä pois.
Eli ohjaaja peruuttaa ja koira tulee perässä, kun halutaan koiran istuvan, sanotaan käsky ja samaan aikaan mikäli tarvetta niin näytetään käsimerkki ja ohjaaja pyrkii ottamaan askeleen tai kaksi taaksepäin ja menee palkkaamaan koiran.
Liikkeestä sesominen, eli kun seisomista ei ole erikseen vielä harjoiteltu, otetaan nami käteen ja imutetaan koiraa liikkeelle. Seuraavaksi työnnetään kädellä koiraa kohti, jotta pysähtyy ja olisi toivottavaa, että kaikki neljä jalkaa olisi samaan aikaan maassa, palkataan heti kun pysähtyy ja aikaa pidennetään hiljalleen. Tässä on syytä huomioida oman käden paikka koiran edessä, mikäli käsi on liian on ylhäällä koira luultavasti istuu mikäli liian alhaalla menee koira makaamaan, joten on löydettävä kultainen keskitie.

"istu"

"maahan"

"seis"
Kirjoittelin tämmöisen tässä aikani kuluksi. Toivottavasti tästä voisi olla jollekin lukijalle jotain apua. Olen opinut nämä asiat itse sekä lukemalla kirjoja, internettiä sekä ohjaajaltamme pentukurssilla.

2 kommenttia:

ÄM kirjoitti...

Kiitos, kyllä tästä oli apua. Jotkut oli jo tuttuakin asiaa, mutta tuota liikkeestä pysähtymistä ja seisomista olen kyllä miettinyt, miten opettaa.

Mikäli satut tietämään, miten opettaa koiran seisomaan oikeaoppisesti (siis se ns. näyttelyseisonta), niin lukisin siitäkin mielelläni. Tai ylipäätään opettaa koiralle sana "seiso", jotta se tajuaa seistä nätisti paikallaan.

Pia kirjoitti...

haaste otettu vastaan. :)