Sivut

27.9.2012

Luca on kotona.

Niin kuin otsikko jo kertoo, haimme Lucan tänään kotiin.
Kasvattajalta saimme reilusti ruokaa ja leluja ja ohjeita koiran hoitoon.
Matka kotiin sujui hyvin. Aluksi Luca itki hetken, mutta otin hänet syliin rauhoittumaan ja siirsin häkkiin jossa nukkuikin lähes koko matkan.
Kotiin päästyämme alkoi paikkoijen haistelu ja muu tutkiminen. Minun tossuni osottautui mieluisimmaksi leluksi. Annoimme Lucalle pari namia ja hieman ruokaa, jota hän ei syöny kun oli niin innoissaan. Tunnin verran jaksoi ihmetellä kunnes nukahti makuuhuoneeseen.

Tässä kaikki tällä erää. Ja kuva pojasta.



2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onnea uuden perheenjäsenen johdosta! Suloinen pikku Luca. Lucalla sama isä kun meidän Maisalla. Toivottavasti nähdään näyttelykehissä. Ihanaa pentuaikaa!

Unknown kirjoitti...

Toivottavasti vaan päästään kehään. Vielä luovutushetkellä ei ollut toinen kives laskeutunut, mutta on jossain sielä nivusissa. Kunhan nyt tipahtais, mutta eipä se koiraa silti pahenna vaikka jäisikin pois. On niitä muitanki harrastuksia.