Sivut

1.9.2013

Semmonen viikonloppu

Kerrotaanpas oikein sanoin mitä teimme viikonloppuna.

Perjantaina ensin häslättiin ja pakkailtiin tavaroita mökille. Sielä oli jonkinmoiset kerpalot käynnissä ja vietettiin sielä yksi yö ja koirat tietysti mukana. Julia haettiin tarhasta ja siitä suorinta tietä merikarvialle. Perjantaiehtoo siinä sitten koirat viipottivat ties missä ja kenenkin perässä rapsutuksia kerjäämässä. Julia vietti aikansa Nooran (10v) kanssa ja häntä seuraillessa, kävivät pomppimassa trampoliinilla ja leikkivät koirien kanssa. Julia piti myös Jamille (1v) seuraa sisällä hetken aikaa kun tuli kuulemma vilu.
Lauantaina alkoikin sitten muksuilla juhlat kun pääsivät uimaan ja sitä se Julia olikin odotellu koko ajan kun mökille päästiin. Ja koirat nukkuivat melkein koko päivän, vaihtoivat paikkaa, kerjäsivät ruokaa. Eivät juurikaan jaksaneet muuta.

Lauantaina Julia pääsi mummille yökylään, kun me menimme Jarin kanssa Karoliinan ja Joonaksen kihlajaisia viettämään. Pihan he olivat laittaneet nätiksi, kun vertaa miltä se näytti alkukesästä. Ruokaakin olivat tehneet ja sitä syötiin, hyvää oli. Lähdimme kylläkin jo 21 aikoihin kotiin kun itse olin väsynyt ja Jaria vaivasti mökkireissun jälkeinen onkimato-olo. Kotona sitten hetken katseltiin telkkaria ja mentiin nukkumaan.

Sunnuntaina kun herättiin niin alettiin siivoomaan (hulluja!). Ja Pyry pääsi pesulle kun mökillä pyöri ties missä kurakasassa. Pesu ei itsessään ollut ongelma mutta se kuivaaminen, se oli Pyryn mielestä kuolemaan verrattavissa, illalla onkin Lucan vuoro.
Julia noudettiin mummin luota 16 aikaan ja vietiin isälleen takaisin, likka oli hienosti viihtynyt ja pääsyt leikkipuistoon ja kaikkea muuta mukavaa.

Pistetään alkuun treenikuvat perjantainaamulta:



Perusasentoa

Istuminen toimii jo ajottain käskystä
Maahanmeno on vielä treenivaiheessa
 Ja sitten niitä mökkikuvia:





"2.9.2103 Tie poikki vesijohtotyön takia ajottain" Mökkinaapuri
"Ei mitään hätää 90 vuotta aikaa" Me muut mökki-ihmiset


Kivenkolokalakeiton jämiä pääsi Pyrykin maistamaan



Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä, Pyryn pesupotretti:


Ei kommentteja: